Ukrainan sodan vaikutukset maailmantalouteen

Lehdistötiedote

Atradiuksen uusimmassa tiedotteessa tarkastellaan sodan vaikutuksia Euroopassa ja muualla maailmassa sekä lähitulevaisuuden näkymiä.

Venäjän joukot hyökkäsivät Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 ja aloittivat sodan, jonka oletettiin olevan ohi muutamassa päivässä. Hyökkäyksen alusta on nyt kulunut vuosi, ja sodan vaikutukset ovat selvinneet. Konflikti on ennen kaikkea inhimillinen tragedia, mutta myös taloudellinen katastrofi.

Venäjä ja Ukraina eivät ole merkittäviä kaupallisia toimijoita, sillä niiden yhteenlaskettu osuus maailman BKT:sta on alle 2 prosenttia. Paholainen piilee kuitenkin yksityiskohdissa: paikallisillakin kriiseillä on aina maailmanlaajuisia vaikutuksia.

Energian hinnannousu on nostanut elintarvikkeiden tuotantokustannuksia, mikä on vähentänyt tarjontaa. Ennen sotaa Venäjän ja Ukrainan osuus maailman vehnänviennistä oli yhteensä noin 30 prosenttia, maissin ja ohran viennistä 20 prosenttia ja lannoitteiden viennistä 13 prosenttia. Lannoitepulan odotetaankin rajoittavan maailman elintarvikehuoltoa merkittävästi vuonna 2023. Vaikutukset tuntuvat voimakkaimmin Euroopassa ja Afrikassa.

Venäjä ja Ukraina toimittavat myös teollisuudelle tärkeitä raaka-aineita. Esimerkiksi Venäjä on merkittävä paristojen ja akkujen valmistuksessa käytettävän nikkelin toimittaja. Ukraina puolestaan tuotti 50 prosenttia maailman jalostetusta neonista, jota käytetään puolijohteiden valmistuksessa. Yksi sodan vaikutuksista onkin globaalien toimitusketjujen pullonkaulojen lisääntyminen."Osa Mustastamerestä ja Asovanmerestä on kulkukelvotonta, ja merenkulkuyritykset ovat sulkeneet reittejä välttääkseen Venäjän ilmatilaa ja satamia. Rahtireittien pidentyminen lisää kustannuksia", Atradiuksen ekonomisti Theo Smid kommentoi.

Sodan jatkuessa Euroopan talous tulee kärsimään edelleen. Nykyisten ennusteiden mukaan euroalueen BKT kasvaa vaatimattomat 0,4 prosenttia vuonna 2023, kun ennen sotaa tälle vuodelle ennustettiin 2,7 prosentin kasvua. Kun uudet kaupankäyntitavat vakiintuvat, ja uusi normaali syntyy, osa sodan jyrkimmistä vaikutuksista saattaa hieman lieventyä.

Koko artikkelin pääset lukemaan täältä.