Rysähtääkö Ruotsissa? 11/2019

Maksukyvyttömyys on asia, johon yritykset valitettavan usein törmäävät.

On mahdotonta ennustaa liikekumppanin maksukäyttäytymistä, sillä siihen vaikuttavat monet tekijät, kuten poliittiset tapahtumat tai taloudelliset vaikeudet, joihin yritysten on mahdotonta itse vaikuttaa.

 

Ruotsi seilaa nyt myrskyisissä vesissä. Atradiuksen lokakuussa julkaistu maksukäytäntöbarometri tutki länsinaapuriamme. Ruotsissa maksukyvyttömyystapausten ennustetaan kasvavan ainakin kolmella prosentilla vielä tänä vuonna. Kyselyyn vastanneiden mukaan myyntisaatavat kotiutettiin viime vuoteen verrattuna myöhemmin (keskimäärin 43 päivää laskutuksesta), ja yritykset olivat pessimistisempiä B2B-maksutapakäyttäytymisen paranemisen suhteen.

 

Ajat ovat haastavat. Barometrimme mukaan BKT:n kasvu Ruotsissa tuleekin hidastumaan alle kahden prosentin johtuen kotimaisen ja ulkoisen kysynnän heikentymisestä. Haasteita taloudelle asettaa myös kotitalouksien korkea velkaantumisaste. Vastaajista 66,9 % kävi kauppaa luotolla verrattuna edellisvuoden lukuun 51,2 %, mikä näyttäisikin tukevan vientimyyntiä.

 

Jos kaikki keinot ovat sallittuja viennin turvaamiseksi, mikset hyödyntäisi niitä?

 

Naapurissakin on jo ymmärretty, kuinka tärkeää myyntisaatavien turvaaminen on. Maailmantalous köhii, mikä vaikuttaa heikentävästi vientimarkkinoihin. Yritykset ovat vaikeiden aikojen keskellä, eikä aurinkoa ole toistaiseksi näkyvissä. Loppuvuodesta saatetaan tarvita vahvempia lääkkeitä menestymiseen, tai edes hengissä pysymiseen. Nyt jos koskaan kannattaa alkaa miettiä oman yrityksensä tulevaisuutta.

 

Muiden ollessa pelokkaita ole itse aktiivinen ja tavoittele kasvua. Luottovakuutuksen avulla kykenet tarjoamaan parempaa palvelua sekä hankkimaan rohkeammin uusia asiakkaita. Turvaamalla kassavirran pystyt keskittymään paremmin olennaiseen eli myyntiin. Maksukyvyttömyyden aiheuttamat vientitappiot laittavat kapuloita rattaisiin. Tätä ei olla monessa yrityksessä sisäistetty. Oikeanlainen strategia kannattaa miettiä harkiten. Luottopolitiikan määrittely on yksi avaintekijöistä, kävit sitten kauppaa kotimaassa tai ulkomailla.

 

Yritysten tulee osata ennakoida vaaratilanteet ajoissa. Etenkin nyt Suomi tarvitsee rohkeita yrittäjiä, jotta taloutemme rullaisi positiivisesti myös tulevaisuudessa.

 

Mitä tästä siis opimme? Tartu ajoissa oljenkorsiin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

 

Maksukäytäntöbarometrin voit lukea täältä.

 

 

Juhani Laitala

Kirjoittaja on Atradius Suomen maajohtaja