Lupaavimmat kasvumarkkinat 3/2022

Kevään aloitus ei olekaan ollut täyttä aurinkoa. Ukrainan ja Venäjän välinen sota aiheuttaa suurta epävarmuutta ja huolta.

Euroopan Unioni on kuitenkin näyttänyt olevansa toimintakykyinen tekemään päätöksiä nopeasti, jos jotain positiivista tilanteesta voi sanoa.

Maailmantalous kohtaa tällä hetkellä paljon haasteita. Tunnistamme kuitenkin viisi uutta valopilkkua vientimahdollisuuksille. Atradiuksen ekonomistien laatiman markkinakatsauksen mukaan Uruguay, Norsunluurannikko, Israel, Qatar ja Taiwan ovat maita, joissa on lupaavia mahdollisuuksia sijoittajille ja viejille vuonna 2022.

Miltä eksoottinen Norsunluurannikko kuulostaisi?

Norsunluurannikon BKT:n odotetaan kasvavan nopeasti tulevina vuosina. Huolimatta alhaisesta rokotusasteesta, talous on suoriutunut hyvin pandemian aikana. Viranomaiset investoivat voimakkaasti maatalouden kehittämiseen, mikä tarjoaa kasvutilaisuuksia lisäarvoa tuottavalle maatalousteollisuuden jalostussektorille. Investoinnit kestävämmän talouskasvumallin ja liiketoimintaympäristön turvaamiseksi tarjoavat myös mahdollisuuksia maan kasvavilla IT-palvelu- ja digitaalitalouden aloilla.

Tai entä Taiwan?

Taiwanin talouden ennustetaan kasvavan 3,0 % vuonna 2022 voimakkaan viennin kasvun ansiosta. Liiketoimintaympäristön näkymät ovat positiiviset, mitä tukevat hyvä infrastruktuuri, edistynyt tuotantokapasiteetti ja korkea innovaatiotaso erityisesti teknologiasektorilla. Taiwan on tunnettu ICT-valmistuskeskus ja maailman johtava elektroniikkavälituotteiden valmistaja. Maailmanlaajuinen sirupula jatkuu ainakin vuoden 2022 ajan, joten tämän alan kasvunäkymät ovat edelleen valoisat.

Kaiken kaikkiaan mahdollisuuksia löytyy, kun vain osaa niitä hakea. Sokkona ei tietenkään kannata lähteä maailmalle heilumaan, vaan riskienhallinnan tulee olla kunnossa. Se luo pohjan menestyvälle liiketoiminnalle. Kun myyntisaatavat on suojattu riskeiltä, uskallat lähestyä rohkeammin uusia potentiaalisia kumppaneita. 

Markkinoiden epävarmuus on vahvasti läsnä, mikä jarruttaa yritysten investointiaikeita sekä kasvuhalua. Suomalaiset pk-yritykset ovat nyt hyvin varovaisia investoimaan. Investointien merkitys Suomen kansantaloudelle on kuitenkin merkittävä tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta. 

Suomalaiset ovat korkeasti koulutettuja, yhteiskuntamme on vakaa ja meillä on toimivat instituutiot. Asiat täällä ovat toistaiseksi hyvin. Meillä on kaikki mahdollisuudet napata markkinoiden uusjaosta oma osamme. Osaamista ainakin löytyy.

Hallittu riskinotto on enemmän kuin järkevää, mikäli haluat kasvaa. 

Lue katsaus kasvumarkkinoista täältä.

 

Juhani Laitala

Kirjoittaja on Atradius Suomen maajohtaja