Atradiuksen tuore selvitys osoittaa maksuihin liittyvien riskien kasvaneen Euroopassa. Länsi-Euroopassa yli puolet B2B-kaupasta käydään luotolla. Se pitää liiketoiminnan käynnissä, mutta kun 77 prosenttia yrityksistä kohtaa maksuviiveitä, riski siirtyy yhä selvemmin toimittajille.
Yritysten kassavirta on muutoksessa. Tämä käy ilmi tämän vuoden Payment Practices Barometer –tutkimuksesta, joka perustuu Atradiuksen kyselyyn Länsi-Eurooppalaisille yrityksille.
35 prosenttia yrityksistä raportoi likviditeetin kiristyneen ja maksujen kotiutumisen hidastuneen.
Tilanne korostaa tarvetta tarkistaa luottopolitiikka ja sen prioriteetit.
Maksuviiveistä on tullut arkea
Tutkimuksen mukaan noin neljännes kaikista laskuista Länsi-Euroopassa maksetaan myöhässä. 21 prosenttia yrityksistä kertoo, että 31–60 prosenttia laskuista viivästyy.
Samaan aikaan maksuaika venyy vähitellen. DSO (days sales outstanding) ylittää yhä useammin sovitut maksuehdot. Kun rahat tulevat sisään myöhemmin, erotus on rahoitettava muualta, usein kalliimmin.
Maksuviive ei ole enää poikkeus, vaan osa arkea. Se on huomioitava operatiivisessa johtamisessa.
Luottopäätökset ovat kasvupäätöksiä
Luottopolitiikka nähtiin aiemmin pitkälti tappioiden minimointina. Nyt se on yhä useammin tasapainoilua kasvun ja riskin välillä.
Kyselyn perusteella yritykset hakevat tasapainoa kahdella tavalla. Toisaalta maksuehdot pidetään suhteellisen lyhyinä, valtaosa luotoista on edelleen enintään 30 päivää. Toisaalta luoton käyttöä laajennetaan liikevaihdon turvaamiseksi.
Tuloksena on malli, jossa samanaikaisesti kiristetään ja joustetaan. Sisäisesti tämä näkyy tiukempana luotonvalvontana, tarkempana asiakasseurantana ja valikoivampana asiakasvalintana. Ulospäin se tarkoittaa, että yhä useampi yritys rahoittaa käytännössä asiakkaitaan.
Keskeinen kysymys kuuluu, kuinka paljon riskiä ollaan valmiita ottamaan kasvun vuoksi. Tämä ei ole vain rahoitusosaston asia, vaan strateginen valinta.
Siksi talousjohto toimii yhä useammin johdon sparraajana ja aktiivisena osana yrityksen ylimpää johtoa.
Virheiden hinta nousee
Selkeää suuntaa odotuksissa ei ole. 55 prosenttia yrityksistä arvioi maksukyvyttömyyden pysyvän korkealla tasolla. 30 prosenttia odottaa lisäkasvua.
Taustalla on liiketoimintaympäristön epävarmuus, joka on jatkunut useita vuosia.
Yritykset nostavat esiin kolme keskeistä riskiä, talouden hidastuminen, kustannusten nousu ja geopoliittinen epävarmuus. Näihin on vaikea vaikuttaa ja vielä vaikeampi ennakoida.
Kun 35 % yrityksistä kertoo likviditeettipuskurin pienentyneen, 23 % kassavirran ennustamisen vaikeutuneen ja 20 % ulkoisen rahoituksen tarpeen kasvaneen, virheiden merkitys korostuu entisestään.
Parhaiten menestyvät yritykset eivät välttämättä toimi täysin eri tavalla. Ne hahmottavat kokonaisuuden paremmin, hyödyntävät dataa aktiivisemmin ja tekevät tietoisia valintoja riskien suhteen.
Keinoja ovat muun muassa luottovakuutus, tiukemmat luottorajat ja dynaamisempi luotonhallinta.
Miten tehdä parempia päätöksiä
Yhtä oikeaa mallia ei ole, mutta kolme kysymystä auttaa liikkeelle:
- Kuinka kestävä likviditeettimme on, jos neljännes laskuista maksetaan myöhässä?
- Missä otamme tietoisesti luottoriskiä kasvun vuoksi, ja missä emme?
- Onko meillä riittävä näkyvyys dataan, jotta voimme reagoida nopeasti muutoksiin?