EU:n uudet konkurssisäännöt voivat vaikeuttaa velkojen perimistä

Yleisesti ottaen EU:n uusi konkurssilainsäädäntö, ”Insolvency Directive III”, on tervetullut aloite, joka yhdenmukaistaa lainsäädäntöä ja keskittyy erityisesti tehokkuuteen. Valitettavasti tämä tapahtuu kuitenkin joissakin tapauksissa velkojien suojan kustannuksella. 

EU on hyväksynyt uuden konkurssidirektiivin (2026/799), joka yhtenäistää maksukyvyttömyysmenettelyjä jäsenmaissa. Direktiivi luo koko EU:n kattavan vähimmäistason sille, miten maksukyvyttömiä yrityksiä käsitellään. Jäsenvaltioilla on alle kolme vuotta aikaa sisällyttää uudet säännöt omaan lainsäädäntöönsä. 

Direktiivi on tärkeä askel kohti yhtenäisempiä konkurssisääntöjä EU:ssa, ja se on saanut pääosin myönteisen vastaanoton. Eri maiden toisistaan poikkeavia käytäntöjä on pitkään pidetty esteenä pääomamarkkinoiden kehitykselle ja rajat ylittävien investointien kasvulle. Uudet säännöt eivät kuitenkaan ole täysin kiistattomia, vaan niihin liittyy edelleen myös huolenaiheita ja kriittisiä näkemyksiä. 

Uudistuksen tavoitteena on tehostaa konkurssimenettelyjä, mutta samalla se on herättänyt huolta velkojien suojan heikkenemisestä. Tässä artikkelissa käymme läpi uuden lainsäädännön taustat, tavoitteet ja vaikutukset sekä sen, miten luottovakuutus voi auttaa yrityksiä hallitsemaan muutokseen liittyviä riskejä. 

Uusi direktiivi lyhyesti selitettynä 

Tämä direktiivi on yhdessä ennaltaehkäisevää saneerausta koskevan direktiivin kanssa osa kohdennettua pyrkimystä vähentää kansallisten maksukyvyttömyys- ja saneeraussääntöjen välisiä eroja ja luoda yhtenäisempiä menettelyjä koko EU:ssa. 

Direktiivi määrittelee vähimmäissäännöt viidelle keskeiselle osa-alueelle: 

1. Takaisinsaantivaatimukset konkurssimenettelyissä 
2. Yritysten rakenneuudistusmenettelyt (pre-pack-menettelyt) 
3. Johdon velvollisuus hakea maksukyvyttömyysmenettelyä ajoissa 
4. Velkojatoimikuntien perustaminen ja toiminta 
5. Velallisen omaisuuden jäljittäminen ja selvittäminen 

Tavoitteena on tehdä konkurssimenettelyistä nopeampia, tehokkaampia ja helpommin hallittavia sekä velallisille että muille sidosryhmille. 

Ennakkoon valmisteltu saneeraus mahdollistaa esimerkiksi vaikeuksissa olevan yrityksen liiketoiminnan tai varojen nopean ja tehokkaan myynnin, usein jo ennen virallisen konkurssimenettelyn aloittamista käytyjen neuvottelujen perusteella. Tarkoituksena on varmistaa, että elinkelpoiset yritykset voivat jatkaa toimintaansa sen sijaan, että ne joutuisivat konkurssiin, ja samalla tehdä vaikeuksissa olevien yritysten ostamisesta houkuttelevampaa rajat ylittävästi. Omaisuuden jäljittäminen antaa samalla konkurssipesänhoitajille ja muille maksukyvyttömyysasiantuntijoille paremmat mahdollisuudet kartoittaa omaisuutta EU:n alueella ja periä piilotettuja varoja. 

Lainsäätäjien tavoitteena on, että direktiivi auttaa säilyttämään työpaikkoja, vahvistaa talouden vakautta ja tekee EU:sta houkuttelevamman toimintaympäristön yrityksille. Lisäksi sen on tarkoitus parantaa velkojien asemaa ja mahdollisuuksia saada saatavansa takaisin. Ensimmäiset kolme tavoitetta näyttävät olevan saavutettavissa, mutta velkojien suojan vahvistaminen voi osoittautua haastavammaksi. 

Ovatko velkojat riittävän hyvin suojattuja? 

Direktiivin tarkoituksena on vahvistaa velkojien asemaa, mutta koska jäsenvaltioilla on suuri vapaus sääntöjen täytäntöönpanossa, suojan taso vaihtelee edelleen. Toimittaja voi esimerkiksi kokea olevansa paremmin suojattu yhdessä EU-maassa kuin toisessa, kun asiakkaalla on maksuvaikeuksia. 

Samalla uudistuksessa painotetaan nopeita ratkaisuja, arvon suojelua ja rakenneuudistusta. Painopiste on tehokkuudessa ja ennustettavuudessa yritysten omistajien, työntekijöiden ja sijoittajien kannalta. Riskinä on, että lainsäädäntö tukee enemmän yritysten selviytymistä ja taloudellista vakautta kuin yksittäisten velkojien etuja. 

”Direktiivi on selvä edistysaskel, mutta on olemassa riski, että nopeus ja joustavuus asetetaan etusijalle vahvan velkojasuojan sijaan”, sanoo Wencke Mull, Atradiuksen riskienhallinnan aluejohtaja. ”Direktiivi määrittelee vähimmäisvaatimukset varmistamatta yhtenäisiä suojamekanismeja. Tämä luo rakenteellisen epätasapainon. Velkojat saavat tehokkaampia menettelyjä, mutta eivät välttämättä vahvempia oikeuksia tai parempia mahdollisuuksia saada rahojaan takaisin. Uudistus standardoi menettelyt, mutta ei tarjoa sitä ennustettavuutta ja suojaa, jota sijoittajat ja luotonantajat tarvitsevat.” 

Nopeammat konkurssimenettelyt, heikompi velkojien vaikutusvalta 

Yksi esimerkki ovat niin sanotut pre-pack-sanausmenettelyt, joissa painopiste on suurelta osin yrityksen arvon säilyttämisessä velkojien suojelun sijaan. Säännöt helpottavat vaikeuksissa olevien yritysten myyntiä ja lisäävät toiminnan jatkumisen todennäköisyyttä. Toisaalta velkojilla on rajoitettu vaikutusvalta prosessissa, joka on suunniteltu nopeaksi ja tehokkaaksi. 

"Ongelmana on, että vaatimus velkojien hyväksynnästä suunnitellulle myynnille ei ole pakollinen, vaan sen käyttöönotto jää jäsenvaltioiden päätettäväksi", Mull sanoo. "Tämän vuoksi neuvotteluja voidaan käydä ilman velkojien täysipainoista osallistumista. Riskinä on, ettei velkojilla ole riittävästi tietoa järjestelystä tai todellista mahdollisuutta arvioida ja kyseenalaistaa omaisuuserien arvostuksia, etenkin kun prosessi etenee nopeasti. Se voi johtaa tilanteeseen, jossa arvoa siirtyy joidenkin sidosryhmien hyväksi muiden kustannuksella." 

Lisäksi pääsääntönä on, että sopimukset, jotka ovat välttämättömiä yrityksen toiminnan jatkumisen kannalta ja joita ei ole vielä täytetty, siirtyvät ostajalle ilman sopimusosapuolen, eli velkojan, suostumusta. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin päättää vaatia suostumusta sopimuksen luonteen, osapuolten tai yrityksen tilanteen perusteella. Seurauksena voi olla, että velkoja pakotetaan jatkamaan yhteistyötä yrityksen kanssa, jolla on täysin erilainen riskiprofiili, ilman mahdollisuutta suorittaa etukäteen perusteellista luottokelpoisuuden arviointia. 

Nämä huolenaiheet eivät ole pelkästään teoreettisia. Espanja ja Tšekki pidättyivät äänestämästä direktiivin puolesta lopullisessa äänestyksessä, koska ne katsoivat, että ehdotukset eivät tarjonneet riittävää suojaa väärinkäytöksiltä eivätkä riittävää velkojien suojaa. 

Lainsäätäjät ovat kuitenkin pyrkineet vahvistamaan velkojien roolia tietyillä aloilla. Direktiivi tukee muun muassa sellaisten velkojakomiteoiden perustamista, joiden on tarkoitus edustaa velkojien yhteisiä etuja maksukyvyttömyysmenettelyissä. Se, kuinka suuri todellinen vaikutusvalta näillä komiteoilla on, riippuu kuitenkin kustakin jäsenvaltiosta. Sitä ei taata lainsäädännössä, ja se riippuu suurelta osin kansallisesta täytäntöönpanosta. Monissa maissa ei ole vielä vakiintuneita parhaita käytäntöjä. 

Paras velkoja on hyvin valmistautunut velkoja 

Yhteenvetona direktiivi korostaa entisestään hyvän luotonhallinnan merkitystä. Nopeammat saneerausmenettelyt ja jäsenmaiden väliset erot direktiivin toimeenpanossa voivat tehdä asiakkaiden maksukyvyttömyystilanteiden lopputuloksen ja velkojille maksettavien jako-osuuksien ennakoinnista entistä vaikeampaa. Siksi riskien ennakointi ja ennaltaehkäisy ovat tärkeämpiä kuin koskaan. 

Yritysten tulisi jo nyt arvioida, ovatko niiden luottopolitiikka, asiakasseuranta ja yksittäisiin asiakkaisiin kohdistuvat riskit riittävän vankkoja markkinoilla, joilla konkurssimenettelyt etenevät nopeammin, samalla kun velkojien vaikutusvalta joissakin tapauksissa heikkenee. 

Päivittäisen luottotiedon saatavuus, varhaiset riskisignaalit ja luottovakuutus ovat siksi yhä tärkeämpiä tekijöitä kassavirran suojaamisessa, päätöksenteon perustan vahvistamisessa ja turvallisuuden lisäämisessä, kun yritys haluaa kasvaa muilla EU-markkinoilla tai uusien asiakkaiden parissa.