Onko selustasi turvattu, miksi Suomi ei auta? 07/2020

Elämässä tapahtuu odottamattomia asioita ja kaikkeen ei aina voi varautua. Nyt jos koskaan tarvitaan olkapäätä mihin tukeutua.

Suomessa pandemia on saatu hallintaan ja tulevaisuus näyttää jo valoisammalta. Pidemmälle syksyyn on kuitenkin mahdotonta ennustaa. Selvää on, että tappiot ovat suuret ja vaikutukset tulevat näkymään markkinoilla vielä pitkään. Koronavirus on heikentänyt miljoonien yritysten maksukykyä maailmalla, mikä vaikuttaa väistämättä vientikauppaan. Viennin turvaaminen on nyt avainasemassa, jotta talous saadaan elpymään.

 

Yhdessä eteenpäin!

Kaikkien tulee osallistua talkoisiin turvataksemme tulevaisuuden. Haastavat ajat koskettavat meitä kaikkia ja lamaantumisen sijaan on tärkeä ryhtyä toimeen. Autetaan vaikeaan tilanteeseen joutuneita yrityksiä. Vain tällä tavoin löydämme taas valonpilkahduksen mustasta maailmasta.

Myös me haluamme osaltamme tukea. Luottovakuutuksemme turvaa yrityksen kaupankäynnin maksukyvyttömyyden varalta ja takaa kaupankäynnin sujuvuuden. Näin yritys voi jatkaa kaupankäyntiä myös epävarmoina aikoina. Joillekin yrityksille yksikin luottotappio voi pahimmillaan tarkoittaa konkurssia.

Monet Euroopan maat ovat tunnistaneet luottovakuutustoimialan aseman viennin turvaajana ja ulottaneet rahoitussektorin tukitoimet myös luottovakuutusyhtiöihin. Suomessa asiat ovat kuitenkin toisin. Tästä johtuen suomalaiset yritykset ovat joutuneet huonompaan asemaan kuin eurooppalaiset kilpailijansa. Suomi ei reagoi, vaikka työkalut löytyvät jo valmiina. Nyt jos koskaan Suomen valtion tulisi seurata perässä muiden Euroopan vientimaiden esimerkkiä.

Maamme on viennistä riippuvainen. Auttaaksemme ahdingossa olevia yrityksiä on lopetettava jossittelut. Leuka pystyyn ja tuumasta toimeen.

 

Haluatko olla tilanteen herra?

Nopea reagointi tilanteeseen pelastaa paljon. Yhteiskunta on joutunut pakon edessä muuttumaan paljon ja tulee muuttumaan jatkossakin. Rohkeutta on sopeutua uusiin olosuhteisiin nopeasti. Yritykset voivat myös hyötyä muuttuvista olosuhteista toimimalla eri tavalla kuin mihin on totuttu. Innovoi, toimi ja menesty!

Yrityksesi riskienhallinnan tulee olla kunnossa, mikäli haluat jatkaa toimintaasi pitkälle tulevaisuuteen. Kannattaa ottaa auttava käsi vastaan, koska sellainen on tarjolla.

 

Juhani Laitala