Mistä saamme lisää vientiyrityksiä? 6/2018

”Tähän asti olemme rakentaneet tuotantoa kuntoon, mutta nyt ruvetaan myymään. Iso kasvu haetaan jatkossa ulkomailta.”

Näin sanoo Jussi Kurkela Kauppalehden haastattelussa. Kurkela on nokialaisen Papu Designin toimitusjohtaja, ja yritys palkittiin Kasvajat-kiertueella Pirkanmaan parhaana kasvuyrityksenä.

Lastenvaatevalmistaja on onnistunut vuosittain tuplaamaan liikevaihtonsa. Ulkomailla vaatteita myydään 80 eri liikkeessä aina Ruotsia ja Japania myöten. Samalla on hyvä muistaa, että koko yritys on perustettu vasta viisi vuotta sitten.

Seuraan lähes intohimoisesti tällaisia kasvutarinoita. Ja niitä tarvitaan lisää.

Viime vuonna Suomen vienti kasvoi peräti kaksinumeroisin luvuin, mutta tälle ja ensi vuodelle vientiennusteet ovat paljon maltillisemmat. Ekonomistimme ennakoivat tälle vuodelle 3,9 prosentin kasvua ja ensi vuodelle 2,8 prosenttia.

Huomioitavaa luvuissa on se, että jäämme jälkeen euroalueen keskiarvosta. Samalla hyvä verrokkimaa Ruotsi kasvattaa vientiään samaa tahtia muun euroalueen kanssa eli 4,9 ja 3,6 prosenttia. Saksassa meno on vielä hurjempaa.

Miksi Suomi ei ennusteessa pääse samalle viivalle vaikkapa naapurimaamme kanssa? Ehkä kapasiteettimme ei enää riitä vastaamaan kysyntään. Toisaalta kasvua jarruttaa osaavan työvoiman puute. Suomen vienti lepää varsin kapeilla harteilla. Sata suurinta yritystä vastaa valtaosasta ulkomaankaupasta. Papu on loistava esimerkki yrityksestä, jossa omistajilla on halua ja tahtoa kasvaa. Suomen markkinat ovat lopulta aika rajalliset.

Omistajien halu ja tahto ovatkin tärkeimmät kasvun ja viennin draiverit. Menestys viennissä vaatii myös muuta osaamista, kuten realistiset kassavirtalaskelmat, ammattimaisen myynnin ja riskienhallintaa. Esimerkiksi pelko luottotappioista ei saa nousta ylivoimaiseksi esteeksi viennissä. Myyntisaatavien suojaamiseen löytyy kyllä ratkaisuja. Se antaa ison turvan.

Suomessa on niin paljon osaamista ja hienoja yrityksiä, että myös ulkomaalaisten pitäisi päästä nauttimaan suomalaisista tuotteista tai palveluista. Kuten Papu Designissa on todettu, ”yritys on olemassa sen takia, että asiat tehtäisiin paremmin.”

Juhani Laitala